Valmentaja Reijo Jylhä
Maastohiihdossa asiantuntijanamme on monessa liemessä keitetty, nykyisin pohjoisen lumilla vaikuttava Reijo Jylhä. Reijo toimii mm. Fischer-hiihtäjä Sami Jauhojärven valmentajana ja nyt hänen ammattitaidostaan saa nauttia myös Finlandian mittainen mies Pekka, sekä sitä kautta te kaikki.
Reijo on kasvanut vuosien varrella valmentajana tiukasta, kaikkitietävästä Saddam Jylhästä toiseen ääripäähän, "hyväksi ihmiseksi". Hän myöntää tehneensä urallaan virheitä, mutta ottaneensa niistä opikseen.
Kun Reijo Jylhä oli 14-vuotiaana käynyt ensimmäiset valmentajakoulutukset, oli hän nuori ja innokas. Mitä enemmän hän opiskeli, sitä enemmän tunsi tietävänsä ja osaavansa kaiken, ja sitä enemmän hän teki myös virheitä. Psykologisen valmentamisen opiskelu antoi hänelle kehittymismahdollisuuden ja tuolloin Jylhä löysikin oman punaisen lankansa.
- Pidän sellaisesta toimintatapamallista, joka on urheilijalle oikeudenmukainen, mutta olen oppinut, ettei muista kuin voittajista löydy niitä, jotka tekevät oikeita asioita ja tekevät päätöksiä, Jylhä kertoo.
- Minä en valmentajana pysty tekemään tulosta, jos urheilija ei itse osaa tehdä päätöksiä ja oikeita asioita.
Jylhä toteaa, että on kokemusta hankkiessaan tehnyt virheitä ja osa urheilijoista on ollut enemmän tai vähemmän harjoituskappaleita. Vastuunottamisen uskaltamisen kautta tuloksen teko ei jää kuitenkaan valmentajasta kiinni.
Asenne ratkaisee kaiken
Jylhän valmennuksen motto on, että tulokset puhukoot puolestaan. Ja hänen mielestään ennen kaikkea urheilijan asenne ratkaisee tuloksen.
- Se, miten urheilija suhtautuu kaikkeen, ratkaisee. Olennaiseen keskittyminen on aina yksilöllinen asia. "Musti" (Jauhojärvi) on tässä hyvä esimerkki, sillä hän tekee kaikki pienet asiatkin hyvin tarkasti. Kun hänelle annettiin selän kuntoutusohjelma, niin hän toteuttaa sitä aina pilkuntarkasti eikä mikään toimi tekosyynä, etteikö hän sitä tekisi.
Jylhän mielestä urheilijan ja valmentajan toimiva suhde on edellytys tuloksen tekemisille. Molempien on opittava tunnistamaan toimintatavat kaikissa tilanteissa.
- Ensimmäinen vuosi menee aina oppimiseen ja opettelemiseen. Lisäksi valmennuksessa on otettava huomioon myös elämän muut osa-alueet. Uran kehittymisen myötä kokonaisuuden huomioiminen vain korostuu.
Kun urheilija on menestynyt, on Jylhän mukaan kyky menestymisen käsittelyyn myös hyvin tärkeää. Hyvän analysointikyvyn omaaminen auttaa, ja sitä Jylhän valmennettavat opettelevat muun muassa urheilijaprofiilien tekemisessä.
- "Urheilijalle on tärkeää pystyä käsittelemään menestystä, sillä on huomioitavaa, että toisen voiton saavuttaminen on aina ensimmäistä voittoa vaikeampaa", Jylhä toteaa.
Lähde: www.reiski.fi
Yhteistyössä Olympus















