Finlandian mittainen mies: 7.2. jakso
TRX-treenin loppusummaus
Nyt on kahdeksan liikkeen sarja vedetty läpi ja aika summata tilanne. Erityisesti läpikäytyjä lihasryhmiä ei voi eritellä, sillä harjoituspaketti on hyvin kokonaisvaltainen ja käytössä on koko keho. Pekan lajin, maastohiihdon vuoksi painotus on jonkin verran ojentajilla sekä keskivartalolla.
Harri suosittelee, että Pekka sisällyttäisi harjoitusohjelmaansa 1-2 kertaa viikossa harjoittelua TRX:llä.
Pekka taas kiittelee sitä, että harjoituksen tehdäkseen ei tarvitse lähteä mihinkään, vaan setin voi tehdä vaikka keskellä päivää. Lisäksi laite kulkee pienessä pussissa ja on näin ollen helppo mukaan otettavaksi.
Yhteistyössä Olympus











