uutiset

Naisten salibandymaajoukkue selvitti tiensä MM-finaaliin

Suomen naisten salibandymaajoukkue palasi neljän vuoden tauon jälkeen MM-finaaliotteluun kukistettuaan Tsekin numeroiden valossa selkeästi 6-0 (2-0, 2-0, 2-0). Suomen loppu-urakka Sveitsin turnauksessa ei tule olemaan helppo sillä viimeisessä ottelussa vastaan asettuu lajin ehdoton hallitsija Ruotsi.

Numeroiden valossa ottelu eteni Suomen hallinnassa. Tsekin maalivahdin Jana Christianovan torjumat 21 laukausta Jonna Mäkelän viiteen vastaavaan verrattuna imartelee Suomen peliä. Suomen joukkueen valmentajan Karo Kuussaaren mielestä suosiollisista tilastoista huolimatta ottelun aikana pelissä tuli luvattoman paljon helppoja virheitä mm. sijoittumisten ja pallonmenetysten suhteen. Sunnuntain loppuotteluun Ruotsia vastaan otteiden tulee parantua selvästi ja tämän tiedostaa myös Kuussaari:

"Huomenna joudutaan pelaamaan paljon pallottomana, mikä meillä on toiminut hyvin, mutta sillä tyylillä ei kultaa voiteta. Pallollisena meidän täytyy olla paljon tehokkaampia kuin tänään. Kuten ensimmäisessä välierässä nähtiin, ensimmäinen kymmenminuttinen on tärkeä. Siitä selviytymällä, mahdollisuutemme paranevat. Kolmella kentällä lähdetään, mutta valmius on laittaa munat kahteen koriin".

Suomen naisten salibandymaajoukkue on voittanut MM-tasolla kultaa kahdesti, vuosina 1999 ja 2001.

Salibandyn naisten MM-kisat, Sveitsi, St. Gallen
10.12. MM-välierä Tshekki-Suomi 0-6 (0-2, 0-2, 0-2)

1. erä: 2.09 Elina Kujala (Mia Karjalainen) 0-1, 5.03 Elina Kujala (Karoliina Kujala) 0-2.
2. erä: 30.36 Karoliina Kujala 0-3, 39.02 Katri Luomaniemi 0-4.
3. erä: 50.40 Elina Kujala (Tiia Ukkonen) 0-5 av, 55.41  Anne Suomalainen (Jenni Timonen) 0-6.

Suomen parhaana palkittiin Anu Peltokangas, Suomi.

Torjunnat: Jana Christianova, Tshekki: 8+8+5=21 Jonna Mäkelä, Suomi: 0+4+1=5

Jäähyt: Tshekki 0 min., Suomi 2 min.

Erotuomarit: Roland Brändle ja Remo Niedermann, Sveitsi.

Yleisöä: 2 520.


Lähde: salibandyliiga.fi